Kaikki hyvinvointi syntyy työstä

Hoipertelija on viime aikoina ollut kiireinen, eikä ole ehtinyt päivittämään blogiansa. Oli kiire tehdä meille kaikille hyvinvointia, joka syntyy työstä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, se on myös totta.

Toisin kuin oikeistolaiset kuvittelevat, työn tarkoitus on luoda hyvinvointia ensisijaisesti tekijälleen. Myydyn vapaa-ajan hinnan tulee olla riittävän korkea, jotta työ on houkuttelevaa. Ja jokainen meistä ymmärtää, että mitä vittumaisemmasta duunista on kyse, niin sitä paremmin siitä on maksettava. Tosin koulutuksen ja työn vaativuuden merkitystä ei pidä myöskään väheksyä. Kutsumus ei elätä ketään.

Työn tarkoitus on tuoda hyvinvointia tekijälleen, veromarkkoja valtiolle ja sitä kautta rahaa myöskin niille, jotka ovat pudonneet syystä tai toisesta työelämän ulkopuolelle. Hyvinvointia ei ole raataminen pienellä palkalla, eikä liialliset ylityötunnit. Hyvinvointia on tasaisesti jakautuva työtaakka ja kaikille riittävä toimeentulo.

Työn ja pääoman välinen ristiriita ei ole kadonnut mihinkään, koko Suomen hyvinvointi perustuu työn ja pääoman ristiriitaan sekä eri ryhmien etujen sovitteluun. Kun kumpikaan osapuoli ei saa niskalenkkiä toisesta, on mahdollista synnyttää hyvinvointia. Hyvinvointi ei kuitenkaan synny saneluvallalla, se ainoastaan lisää työn ja pääoman välistä ristiriitaa. Työn ja pääoman välinen ristiriita ei ole ainoastaan rahakysymys, siihen kuuluu myös työntekijän oikeudet ja niistä on pidettävä yhtä suurta meteliä kuin tulonjaon oikeudenmukaisuudestakin.

Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja silti joillakin on pokkaa vaatia sosiaalietuuksien leikkaamista. Se on aivan väärä suunta. Ensimmäiseksi on sosiaalietuuksista tehtävä verovapaita ja lisättävä verotuksen progressiota. Sen jälkeen on ryhdyttävä jakamaan työtä. Nykyisessä työllisyystilanteessa on ehdottomasti lyhennettävä työaikaa, siirtyminen 30 tunnin työviikkoon olisi hyvä alku. Meillä on siihen varaa, mutta onko meillä tahtoa.

Ja niitä toimenpiteitä toivoisi myös SAK:lta. Nykyisellä menolla voidaan lyödä vetoa ainoastaan siitä, että katoaako Suomesta työpaikat nopeammin kuin SAK:lta jäsenet. Jos suuryritykset toimivat härskisti siirtäessään tuotantoa ulkomaille, ei SAK myöskään kerää sen enempää pisteitä. Surullisinta on kuitenkin se, että SAK on kaikesta huolimatta ainoa taho, joka ajaa duunarin asiaa, ehkä pari eduskunnan vasemmistopuoluetta voidaan laskea mukaan porukkaan. Mutta jos SAK ei muutu, se kuolee. Ja se olisi sääli Suomen duunareiden kannalta.

Kaikki työ on tosiaan arvokasta, mutta toivoisi duunareille muutakin arvoa kuin muistamisen Kokoomuksen vaalikampanjoissa, konkreettiset teot uupuvat. Ei kannata kuitenkaan pidätellä hengitystään niitä odotellessa.

Eläkeskenessä muhii jackpotti

Keväällä iso osa suomalaisista sai kotiinsa kannettuna työeläkeotteen. Eli sen lapun, joka osoittaa tiedossa olevaa rahnamäärää sitten joskus vanhoina päivinä kun on aika olla kiikkustuolissa, siemailla kahvia rauhassa vailla kiirettä ja vaikka vähän leikkiä lastenlasten kanssa.

Tosin elämä on silloin aika harvalle juhlaa. Jos viettää vaikka elämänsä taiteilijana apurahojen varassa, ei vanhoilla päivillä ole tiedossa hullua bailausta. Tämän voi tarkistaa vaikka NYT-liitteen jutusta.

Kuinkakohan muuten miettii työeläkkeensä tasoa 20-30 -vuotiaana? Tuskin kovin moni. Silloinhan elämän valtatiet ovat auki, on nuori ja haavoittumaton. Mutta kapitalistin tehdessä kovaa vauhtia kovaa bisnestä työeläkerahoilla voi nuori duunari huomata, että ehkä olisi kannattanut ottaa se vapaaehtoinen eläkevakutuus sittenkin. Että olisi edes jotain turvaa vanhuudenpäiviksi.

Eiku niin joo. Sekin vapaaehtoinen eläkevakuutus katosi sitten bitteinä avaruuteen finanssimarkkinoiden romahtaessa vuonna 2040. Kun ei sitten ollutkaan kenelläkään valmiutta säätää valuuttakeinottelua estävää globaalia varainsiirtoveroa, niin tälle tuli jatko-osa potenssiin kaksi. Kiitos konservatiivihallituksille jo etukäteen!

Tai sitten kaikki hyvät merkit pitävät kutinsa ja me kaikki saamme ne luvatut eläkkeet. Right? Vanhasenkaan ei tarvitse enää ryhtyä junttaamaan lävitse eläkeiän nostoa kahdella vuodella, kun saa kuningasajatuksia Rukan hangilla. Mutta saavatko suurten ikäluokkien lapset ikinä eläkettä, vai ovatko ne rahat jo hassattu? Työtä tekeviä kun on tulevaisuudessa huomattavasti vähemmän ja huoltosuhde tulee heittämään yhä enemmän perskeikkaa. Varmaankin tulevaisuudessa eläkeskenen jackpottia, superkarttumaa, saa sitten kai 85-88 vuotiaana. Ehkä.

Vapautta ja demokratiaa länsimaiseen malliin

Iltalehti tiesi alkuviikosta kertoa, että Afganistanissa mies saa tulevaisuudessa pitää seksistä kieltäytyvää vaimoaan nälässä. Jonkun mielestähän tämä saattaa kuulostaa kauhealta tai jopa ihan normaalilta toiminnalta muslimimaissa, mitä se saattaa myös olla, en varmaksi mene sanomaan, kun en islamilaiseen kulttuuriin ole perehtynyt. 

Uutinen toki kertoo mielenkiintoisen puolen Suomen ulkopoliittisesta linjasta, sillä Suomi on kuulemma turvaamassa sitä länsimaista vientituotetta ja sen jatkuvuutta. Tai ainakin on pitänyt kovasti perustella sitä, että länsimaat tuolla ovat, sillä nyt sinne on saatu demokratia ja vapaus ja niitä on syytä puolustaa. Toki ensinhän me emme olleet sotaa käyvä maa, sillä asian kertoi meille vain se inhottava punaviherstalinisti Arhinmäki, mutta sitten se olikin pakko uskoa, kun entinen puolustusvoimien komentajakin oli samaa mieltä.

Tietty vanhoja suomalaisia arvojahan tässä edistetään, sillä eihän siitä ole kauaakaan aikaa, kun Suomessakin sai raiskata vaimonsa ihan laillisesti. Osa Perussuomalaisten edeltäjän, SMP:n, edustajista oli sitä mieltä, että moisen kriminalisointi on ihan tyhmää. Tietty erinomaista omien äänestäjien intressien ajamista. Saa moni puolue olla kateellinen.

Mutta siis siihen itse asiaan. On erinomaista, että Suomi käy sotaa tuhansien kilometrien päässä sen puolesta, että afgaanimiehet saavat laillisesti raiskata vaimonsa. Se on sitä hienoa länsimaista kulttuuria, jota sietää viedä muslimimaihin. Kyllä siinä moni nainen on varmaan onnessaan, kun ei tartte enää pitää burkhaa päällään tullessaan raiskatuksi.

Noita porvarimiehiä katsoessa sitä ei tietenkään ihmettele, että pitää käydä sotia sen puolesta, että mies saa nussia ketä tahansa naista lupaa kysymättä. Perusoikeuksia, perusoikeuksia..

Tähän loppuun on vain todettava, että kyllä me länsimaalaiset olemme sitten parantaneet afgaaninaisten asemaa. Ensin pommitimme maan kivikaudelle, saatoimme maan kaaokseen ja unohdimme ne ihmisoikeudet, joita lähdimme sinne viemään. Ainakin näin tuota sotaretkeä perusteltiin, ehkä se vaan unohtui matkalla, sillä eihän kaikkea voi muistaa.

Muutama sana vaalirahoista ajan hengen mukaisesti

Annetaanpa ajatusten vaeltaa hetken verran sellaisessa tilanteessa, että Suomesta kiellettäisiin yht'äkkiä kaikenlainen mahdollisuus vaalirahoituksen vastaanottamiseen ja varsinkin sen antamiseen. Mikään yritys, yksityinen ihminen, ammattiliitoista nyt puhumattakaan, ei saisi enää rangaistuksen uhalla tukea vaalityötä. Halleluja!

Näinhän kai politiikka ja koko Suomi yhtäkkiä tervehtyisi - kansanedustuslaitos nousisi uuteen kukoistukseen ja korruptio katoaisi tykkänään. Demokratia olisi taas vallitsevana ympäri sinivalkoista kamaraa.

Ja paskanmarjat. Jos vaalirahoitus kiellettäisiin, niin se johtaisi vääjäämättä siihen, että esimerkiksi superrikkaat saattaisivat ostaa tiensä eduskuntaan omasta lompakostaan. Voihan sitä katsoa vaikka rahoissaan piehtaroivaa Eero Lehteä, joka pääsi 3000 äänellä eduskuntaan vaalibudjetin ollessa reippaasti yli 120 000 euroa.

Millaista politiikkaa tällaiset "kansan edustajat" sitten harjoittaisivat? Ainakin Eero Lehden poliittisen uran suurimmaksi tekoseksi on toistaiseksi jäänyt idea siitä, että luottamusmiehet tulisi pistää yrityksistä pihalle ensimmäisenä irtisanomistilanteissa.

Että sellainen työväenpuolueen edustaja.

Mutta vaalirahoitussopan kiehuminen on ollut hyvä juttu siinä mielessä, että toivottavasti nyt saataisiin kitkettyä korruptiota ainakin hetkeksi. Esimerkiksi se, että täysin valtion omistamat yhtiöt ovat syytäneet kolmelle isoimmalle puolueelle kymmeniä tuhansia rahaa, on enemmän tai vähemmän laillistettua korruptiota.

Toivottavasti tämä viime aikoina mantraksi tullut Tarastin työryhmä saa nyt ihan oikeasti vedettyä rajat puolue- ja vaalirahoitukseen. Pelisääntöjen on oltava tiukat ja summille on laitettava katot, mutta periaatteessa on täysin OK, että esimerkiksi yritykset ja ammattiliitot tukevat puolueita myös tulevaisuudessa. Se kun kaikesta kammoamisesta huolimatta kun voi jopa edistää demokratiaa.

Lahkolaisuus

Sanottakoon heti alkuun, että Hoipertelija seisoo vasemmalla. Hoipertelija ajaa siis oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Tärkeintä on siis näiden asioiden edistäminen ja koska on jokaisen tässä todellisuudessa elävän tiedossa, niin se ei onnistu yksin. Silloin on tehtävä kompromisseja, niitä pahoja asioita, joiden vuoksi saa otsaansa poliittisen hoipertelijan leiman. 

Hoipertelijalla on vakaa poliittinen kanta, mutta ymmärrys siitä, että myös muilla poliittisilla toimijoilla on hyviä ajatuksia. Hoipertelijan pahimmat viholliset eivät löydy läheltä, ne löytyvät sieltä toiselta laidalta. Ne lähimmät poliittiset toimijat eivät ole pahoja, niillä on vain erilaiset painotukset, mutta Hoipertelijan mielestä toki oma näkemys on se paras.

Hoipertelija katsoo, että lähinnä olevia ei pidä karkoittaa julistamalla omaa ylivertaisuuttaan, vaan on luotava hyvä yhteistyö, joka herättää ihmisten parissa luottamusta. Hoipertelija ja lähimmät poliittiset toimijat on pyrittävä osoittamaan vastuullisiksi ja houkutteleviksi vaihtoehdoiksi, joita äänestämällä tiedetään näitä yhdistävien arvojen edistyvän.

Oikeassa oleminen on kivaa ja hivelee egoa, mutta siitä ei ole hyötyä, jos eristäydytään. Hoipertelija toki tietää, että on olemassa periaatteita, joista ei anneta periksi. Silti on ymmärrettävä, että luottamusta kerää ainoastaan sillä, että on kykenevä rakentavaan yhteistyöhön. Oma asia ei etene huutamalla kentän laidalta ohjeita, vaan se etenee sillä, että uskaltaudutaan kentälle ja pistetään itsemme likoon yhteisten tavoitteiden vuoksi. Sitä on kaikkensa antaminen ja joukkuepelaaminen.

Lahkolaisuus on aina pahasta. Siksi Hoipertelija ei ymmärrä ääriliikkeitä, joille tärkeintä ei ole asioiden edistäminen, vaan oma ideologinen usko. Tätä edustivat 70-luvulla äärivasemmistolaiset ja tänä päivänä tuota samaa lahkolaisuutta edustavat rajoittamattomaan kapitalismiin uskovat uusliberalistit ja maahanmuuttokriitikkoina esiintyvät Perussuomalaisten äärilaidan edustajat.

Lahkolaisuuteen kuuluu fanaattisuus, yksittäisten teorioiden toistaminen sokeasti, kaikenlainen vääristely ja leimakirveiden heittely. Lahkolaisista tuntuu, että koko kansa on heidän takanaan, mutta lopulta he ovat vain pieni marginaalinen osa. Se saattaa tuntua erilaiselta siellä Kauppakorkean ensimmäisen vuoden opiskelijoiden saunaillassa, siellä vallatussa sosiaalikeskuksessa tai Hommaforumille kirjoittaessa.

Joskus on hyvä kävellä ulos ja kuunnella, mitä muilla ihmisillä on sanottavanaan. Siihen reagointi on sitten eri asia. Hoipertelija ei halua käännyttää ihmisiä oman kantansa taakse, Hoipertelija haluaa etsiä yhdistäviä asioita, joiden avulla voidaan rakentaa jotain suurempaa. Lahkolainen yrittää käännyttää toisen ihmisen kannalleen, hän haluaa väitellä ja hän luulee, että väittelyn voittaa se, joka huutaa kovimpaan ääneen. Hoipertelija pääsee edistämään ajamaansa asiaa, kun taas lahkolainen saattaa olla ehkä oikeassa, mutta mitään muuta hänellä ei ole annettavanaan.

Hoipertelija uskoo antiautoritäärisyyteen ja ihmisten itsenäiseen ajattelukykyyn. Hoipertelija uskoo, että toimiva kansanliike lähtee ruohonjuuritasolta ja vastaa ihmisten tarpeisiin. Lahkolainen taas on sokea uskossaan ja taipuvainen henkilöpalvontaan. Lahkolaiselle johtaja on kaikki kaikessa. Hoipertelija uskoo kriittisyyteen, myös itsekritiikkiin. Hoipertelija tekee virheitä ja uskaltaa myös myöntää ne. Hoipertelija on joskus myös väärässä ja myöntää senkin.

Hoipertelija on radikaali idealisti, mutta myös käytännönläheinen realisti. Sitä on toivottavasti myös tulevaisuuden vasemmisto.