Toisin kuin oikeistolaiset kuvittelevat, työn tarkoitus on luoda hyvinvointia ensisijaisesti tekijälleen. Myydyn vapaa-ajan hinnan tulee olla riittävän korkea, jotta työ on houkuttelevaa. Ja jokainen meistä ymmärtää, että mitä vittumaisemmasta duunista on kyse, niin sitä paremmin siitä on maksettava. Tosin koulutuksen ja työn vaativuuden merkitystä ei pidä myöskään väheksyä. Kutsumus ei elätä ketään.
Työn tarkoitus on tuoda hyvinvointia tekijälleen, veromarkkoja valtiolle ja sitä kautta rahaa myöskin niille, jotka ovat pudonneet syystä tai toisesta työelämän ulkopuolelle. Hyvinvointia ei ole raataminen pienellä palkalla, eikä liialliset ylityötunnit. Hyvinvointia on tasaisesti jakautuva työtaakka ja kaikille riittävä toimeentulo.
Työn ja pääoman välinen ristiriita ei ole kadonnut mihinkään, koko Suomen hyvinvointi perustuu työn ja pääoman ristiriitaan sekä eri ryhmien etujen sovitteluun. Kun kumpikaan osapuoli ei saa niskalenkkiä toisesta, on mahdollista synnyttää hyvinvointia. Hyvinvointi ei kuitenkaan synny saneluvallalla, se ainoastaan lisää työn ja pääoman välistä ristiriitaa. Työn ja pääoman välinen ristiriita ei ole ainoastaan rahakysymys, siihen kuuluu myös työntekijän oikeudet ja niistä on pidettävä yhtä suurta meteliä kuin tulonjaon oikeudenmukaisuudestakin.
Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja silti joillakin on pokkaa vaatia sosiaalietuuksien leikkaamista. Se on aivan väärä suunta. Ensimmäiseksi on sosiaalietuuksista tehtävä verovapaita ja lisättävä verotuksen progressiota. Sen jälkeen on ryhdyttävä jakamaan työtä. Nykyisessä työllisyystilanteessa on ehdottomasti lyhennettävä työaikaa, siirtyminen 30 tunnin työviikkoon olisi hyvä alku. Meillä on siihen varaa, mutta onko meillä tahtoa.
Ja niitä toimenpiteitä toivoisi myös SAK:lta. Nykyisellä menolla voidaan lyödä vetoa ainoastaan siitä, että katoaako Suomesta työpaikat nopeammin kuin SAK:lta jäsenet. Jos suuryritykset toimivat härskisti siirtäessään tuotantoa ulkomaille, ei SAK myöskään kerää sen enempää pisteitä. Surullisinta on kuitenkin se, että SAK on kaikesta huolimatta ainoa taho, joka ajaa duunarin asiaa, ehkä pari eduskunnan vasemmistopuoluetta voidaan laskea mukaan porukkaan. Mutta jos SAK ei muutu, se kuolee. Ja se olisi sääli Suomen duunareiden kannalta.
Kaikki työ on tosiaan arvokasta, mutta toivoisi duunareille muutakin arvoa kuin muistamisen Kokoomuksen vaalikampanjoissa, konkreettiset teot uupuvat. Ei kannata kuitenkaan pidätellä hengitystään niitä odotellessa.
